DDT-torjunta-aineen historia ja vaikutus

DDT on yksi viimeaikaisen historian kiistanalaisimmista kemiallisista yhdisteistä. Se on osoittautunut tehokkaaksi hyönteismyrkkynä, mutta sen voimakas myrkyllisyys ei rajoitu hyönteisiin. DDT: tä käytetään joissakin paikoissa laillisesti tai laittomasti monien maiden, myös Euroopan, kieltämänä.

Mikä on DDT?

DDT, joka tunnetaan myös nimellä diklooridifenyylitrikloorietaani, kuuluu torjunta-aineiden ryhmään, joka tunnetaan organoklorideina. Synteettinen kemiallinen yhdiste, joka on valmistettava laboratoriossa (sitä ei esiinny luonnossa), DDT on väritön, kiteinen kiinteä aine.

DDT: tä ei voida liuottaa veteen; se on kuitenkin helposti liuotettavissa orgaanisiin liuottimiin, rasvoihin tai öljyihin. DDT: n liukenemisen rasvoihin seurauksena se voi kerääntyä sille altistuvien eläinten rasvakudoksiin. Tätä kertynyttä kertymistä kutsutaan bioakkumulaatioksi, ja EPA kuvaa DDT: tä pysyvänä, biokertyvänä toksiinina.

Tämän biokertymisen vuoksi DDT pysyy ravintoketjussa siirtymällä rapuista, sammakoista ja kaloista niitä syövien eläinten ruumiisiin. Siksi DDT-tasot ovat usein korkeimmat ravintoketjun yläosan lähellä sijaitsevissa eläinten ruumiissa, etenkin saalistajalinnuilla, kuten kotkat, haukat, pelikaanit, kondorit ja muut lihaa syövät linnut.

Lyhyt historia DDT: stä

DDT syntetisoitiin ensimmäisen kerran vuonna 1874, mutta vasta vuonna 1939 sveitsiläinen biokemisti Paul Hermann Müller löysi tehonsa yleiskäyttöisenä hyönteismyrkkynä. Tästä löydöstä Müller sai Nobelin palkinnon vuonna 1948.

Ennen DDT: n käyttöönottoa hyönteisten aiheuttamat sairaudet, kuten malaria, lavantauti, keltakuume, bubo-rutto ja muut, tappoivat lukemattomia miljoonia ihmisiä maailmanlaajuisesti. Toisen maailmansodan aikana DDT: n käyttö tuli yleiseksi eurooppalaisten joukkojen keskuudessa, jotka tarvitsivat sitä näiden sairauksien hallitsemiseksi, erityisesti Italiassa ja trooppisilla alueilla, kuten Eteläisen Tyynenmeren alueella.

Toisen maailmansodan jälkeen DDT: n käyttö laajeni, kun maanviljelijät havaitsivat sen tehokkuuden tuholaisten torjunnassa, ja DDT: stä tuli valittu ase malariaa vastaan. Jotkut hyönteispopulaatiot kehittyivät kuitenkin vastustuskykyisenä hyönteismyrkkylle.

Rachel Carson ja "hiljainen kevät"

Kun DDT: n käyttö levisi, kourallinen tutkijoita huomasi, että sen holtiton käyttö aiheutti huomattavaa haittaa villieläinten populaatioille. Nämä hajallaan olevat raportit huipentuivat tiedemiehen ja kirjailijan Rachel Carsonin nyt kuuluisaan kirjaan Hiljainen kevät, jossa kuvataan torjunta-aineiden yleisen käytön vaarat. Kirjan nimi tulee DDT: n ja muiden kemikaalien vaikutuksesta laululintuihin, jotka hävisivät joillakin alueilla.

Hiljainen kevät tuli myydyimmäksi teokseksi, ja sen julkaisemisen ansiota on usein nykyaikaisen ympäristöliikkeen nousu. Seuraavina vuosina tutkijat ympäri maailmaa kertoivat, että linnut, joiden ruumiissa oli korkea DDT-taso, munivat munia, joiden kuoret olivat niin ohuita, että ne murtivat ennen kuoriutumista aiheuttaen lintupopulaatioiden uppoamisen. Ja mitä enemmän DDT: tä linnuilla oli ruumiissaan, sitä ohuemmat munankuoret.

DDT kielletty maailmanlaajuisesti

Todisteena vahingosta DDT: n aiheuttama kasvu alkoi kasvaa, maat ympäri maailmaa alkoivat kieltää kemikaalin tai rajoittaa sen käyttöä. Vuoteen 1970 mennessä Unkari, Norja ja Ruotsi olivat kieltäneet DDT: n, ja huolimatta Euroopan kemianteollisuuden valtavasta painostuksesta DDT: n tuotanto ja käyttö kiellettiin Euroopassa vuonna 1972.

Vuonna 2004 pysyviä orgaanisia yhdisteitä (POP) käsittelevä Tukholman yleissopimus, jonka 170 maata, mukaan lukien Eurooppa, allekirjoitti, rajoitti DDT: n käytön hyönteisten hätätilanteisiin esimerkiksi malarian puhkeamisen yhteydessä. Joissakin maissa DDT: tä käytetään edelleen säännöllisesti hyttysten ja muiden hyönteisten torjuntaan, ja sitä käytetään edelleen maataloudessa muutamissa paikoissa, kuten Intiassa ja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.